Tiedote

ESO auttaa eurooppalaisia yhtiöitä voittamaan suuria kansainvälisiä sopimuksia

3. helmikuuta 2020

Ranskalainen CILAS-yhtiö on voittanut miljoonien eurojen arvoisen sopimuksen kansainvälisen organisaation kanssa, johtuen osaltaan ESO:n kanssa yhteistyössä kehitetystä teknologiasta. “Tämä on erinomainen esimerkki miten ESO on investoinut teknologian tutkimiseen ja kehittämiseen eurooppalaisen yhtiön kanssa ja siten vahvistanut sen toimintamahdollisuuksia”, CILAS:in kanssa työskennellyt ESO:ssa muotoaan muuttavien peilien ekspertti Stefan Ströbele sanoi.      

CILAS on yksi ESO:n teollisuuskumppaneista, sekä adaptiivisen optiikan pioneeri. Se on ollut mukana rakentamassa muotoaan muuttavia peilejä useisiin ESO:n teleskooppien instrumentteihin. Monet modernien teleskooppien instrumenteista käyttävät adaptiivisen optiikan laitteistoa korjaamaan ilmakehän turbulenssin aiheuttamia vaikutuksia. Muotoaan muuttavat peilit ovat näiden laitteistojen keskeisiä komponetteja. Näissä erityisten aktuaattorien avulla voidaan hienoisesti muuttaa peilin muotoa, jolloin ilmakehän aiheuttamat vääristymät saadaan kompensoitua ja kuvien tarkkuus paranee.

Tukeakseen eurooppalaista tutkimus- ja teknologiakehitystä ja varmistaakseen ESO:n teleskooppeihin tarvittavan teknologian olemassaolon ESO työskenteli CILAS:in ja Thirty Meter Telescope International Observatory eli TIO:n kanssa vuosina 2013–2015 muotoaan muutavissa peileissä tarvittavien aktuaattorien suunnittelussa ja kehityksessä.

Viime vuonna TIO, mikä on kansainvälinen amerikkalaisten, japanilaisten, kiinalaisten, Intialaisten ja kanadalaisten partnerien välinen organisaatio, teki sopimuksen CILAS:in kanssa kahden suuren muotoaan muuttavan peilin kehittämisestä sen teleskooppeihin. “Investointimme kehitykseen jo varhaisessa vaiheessa auttoi CILAS:in teknologian valintaan kilpailussa muiden kansainvälisten kilpailijoiden kanssa”, vuosien 2013-2015 ESO:n kehitysprojektin manageri Elise Vernet sanoi.

“Tämä sopimus on tulos läheisestä yhteistyöstä CILAS:in, TIO:n ja ESO:n kanssa hyvin suuriin teleskooppeihin tarkoitettujen muotoaan muuttavien peilien teknologian kehityksessä. Tähän tarkoitukseen CILAS on sovittanut ja parantanut jo 1980-luvulla kehittämäänsä teknologiaa vastataakseen tähtitieteilijöiden tarpeisiin”, CILAS:in adaptiivisen optiikan yksikön myyntipäällikkö Richard Palomo sanoi.

Tämä teknologia, minkä kehittämisessä mukana ESO on ollut, saattaa myös olla yhtenä osana tulevaisuuden teleskooppien sovelluksissa.

Yhteystiedot

Stefan Ströbele
ESO
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6323
S-posti: sstroebe@eso.org

Elise Vernet
ESO
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6322
S-posti: evernet@eso.org 

Bárbara Ferreira
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6670
S-posti: pio@eso.org 

Richard Palomo
CILAS adaptive optics sales manager
Puh.: +33 442369715
S-posti: palomo@cilas.com 

Tiedotteesta

Tunnistus:ann20004

Kuvat

CILAS’s deformable mirror prototype
CILAS’s deformable mirror prototype
Englanniksi