Kolmas pyörä on jo liikaa

Marsin ja Jupiterin välissä sijaitsevassa asteroidivyöhykessä on säilynyt jäänteitä varhaisesta aurinkokunnasta. Alue on täynnä epätavallisia asteroideja, joiden alkuperä kertoo myös maankaltaisten planeettojen alkuperästä. Näistä yksi kiehtovimmista on Elektra, joka on tässä SPHERE-instrumentilla kuvattuna ESO:n Very Large Telescope -teleskoopilla Paranalissa Chilessä. 

Aiemmin Elektralla tiedettiin olevan, ei ainoastaan yksi, vaan kaksi kuuta, jotka on kuvassa merkitty oranssilla ja vihreällä kiertoradalla. Nyt Anthony Berdeun johtama tähtitieteilijöiden ryhmä Thaimaan kansallisesta tähtitieteen tutkimuslaitoksesta, on löytänyt asteroidia kiertävän uuden kiertolaisen, joka on kuvassa merkitty sinisellä radalla. Tämä löytö tekee Elektrasta kaikkien aikojen ensimmäisen nelinkertaisen asteroidijärjestelmän.

Tämä uusi, Elektran kolmas pikkukuu on alustavasti saanut nimen S/2014 (130) 2. Se sijaitsee lähempänä emoasteroidia kuin muut kuut, ja sen keskimääräinen etäisyys on hieman alle 350 km. Kuu on 15000 kertaa Elektraa himmeämpi. Tutkimusryhmä käytti ESO:n tiedearkiston julkista dataa ja uutta datankäsittelytekniikkaa, jonka avulla tämä pieni kuu löytyi. Löytö auttaa tähtitieteilijöitä ymmärtämään, miten nämä kiertolaiset muodostuivat, joka puolestaan antaa ratkaisevaa tietoa oman aurinkokuntamme planeettojen muodostumisesta ja kehittymisestä.

SPHERE tulee sanoista Spectro-Polarimetric High-contrast Exoplanet, ja se on tehokas planeettojen metsästäjä. Se hyödyntää äärimmäistä adaptiisen optiikan järjestelmää, joka mahdollistaa reaaliaikaiset Maan ilmakehän turbulenssin aiheuttamien vääristymien korjaukset. Ainoastaan SPHEREn suuri herkkyys ja tarkka erotuskyky yhdistettynä huipputeknisiin tietojenkäsittelytekniikoihin mahdollisti tutkimusryhmän havainnot Elektran uusimmasta kiertolaisesta.

Linkit

Oikeudet:

ESO/Berdeu et al., Yang et al.

Kuvasta

Tunnistus:potw2207a
Kieli:fi
Tyyppi:Kuvitus
Julkaisupäivä:14. helmikuuta 2022 6:00
Koko:880 x 880 px

Kohteesta

Nimi:(130) Elektra
Tyyppi:Solar System : Interplanetary Body : Asteroid

Kuvaformaatit

Suuri JPEG
119,8 KB
Kokoruudun JPEG
105,4 KB

Zoomattavissa


Taustakuvat

1024x768
119,1 KB
1280x1024
163,4 KB
1600x1200
204,9 KB
1920x1200
223,2 KB
2048x1536
284,9 KB