Tiedote

Tom Ray valittiin ESO:n neuvoston seuraavaksi puheenjohtajaksi

7. joulukuuta 2023

Tom Ray, Dublin Institute for Advanced Studiesin vanhempi professori ja kosmisen fysiikan johtaja, on valittu ESO:n tärkeimmän hallintoelimen, eli neuvoston seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hän edustaa tällä hetkellä ESO:n neuvostossa Irlantia ja on ensimmäinen Irlannin kansalainen, joka on valittu ESO:n neuvoston puheenjohtajaksi.

"Odotan innolla työskentelyni jatkamista ESO:n neuvostossa, ja on kunnia tulla valituksi seuraavaksi puheenjohtajaksi", Ray sanoi. "ESO on edelleen johtava maanpäälisen tähtitieteen toimija, ja lähivuosina tapahtuu toimintojen jännittävää kehitystä. Extremely Large Telescope kaukoputken, joka on maailman suurin taivasta katseleva silmä, rakentaminen on edennyt yli puolivälin. Lisäksi Very Large Telescope -teleskoopin uudet instrumentit ja infrastruktuurin parannukset varmistavat, että se on jatkossakin avainasemassa maailmankaikkeuden tutkimuksessa. ALMA juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan, pystyy tulevan laaja-kaistan herkyyden päivityksen ansiosta tuottamaan paljon yksityiskohtaisempia havaintoja kylmästä maailmankaikkeudesta".

Ray aloitti uransa radiotähtitieteen parissa Jodrell Bankissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja väitteli tohtoriksi Manchesterin yliopistossa vuonna 1981. Hänestä tuli professori Dublin Institute for Advanced Studies -yliopistoon vuonna 1986, jossa hän jatkaa nykyään tähtien ja planeettojen muodostumista koskevaa tutkimustaan.

Ray on edustanut Irlantia ESO:n neuvostossa siitä lähtien, kun maa liittyi jäseneksi vuonna 2018, ja hän on toiminut myös ESO:n havainto-ohjelmakomiteassa (Observing Programme Committee). Tällä hetkellä hän toimii ALMA:n hallituksessa. Muualla hänellä on ollut keskeinen rooli instrumenttien kehittämisessä NASAn ja Euroopan avaruusjärjestön (ESA) hankkeissa. Lisäksi hän on ollut jäsenenä useissa kansainvälisissä komiteoissa, kuten lukuisissa havaintoaikajakokomiteoissa ja Irlannin kuninkaallisen akatemian neuvostossa.

Ray toimii tehtävässä Linda Tacconin jälkeen, joka on vanhempi tähtitieteilijä Max Planck Institute for Extraterrestrial Physics -instituutissa Garchingissa, Saksassa. Hänet valittiin tehtävään vuonna 2020. ESO:n pääjohtaja Xavier Barcons kiittää Tacconia koko ESO:n henkilöstön puolesta: "Haluan kiittää Lindaa hänen omistautumisestaan ja johtajuudestaan neuvoston puheenjohtajana, joka on kokenut useita merkittäviä vaiheita erityisen haastavina aikoina. Odotan innolla yhteistyötä Tomin kanssa hänen uudessa tehtävässään neuvoston puheenjohtajana."

Yhteystiedot

Tom Ray
School of Cosmic Physics, Dublin Institute for Advanced Studies
Dublin, Irlanti
S-posti: tr@cp.dias.ie 

Bárbara Ferreira
ESO Media Manager
Garching bei München, Saksa
Puh.: +49 89 3200 6670
S-posti: press@eso.org 

Tiedotteesta

Tunnistus:ann23022

Kuvat

Tom Ray vierailulla ESO:n Erittäin suurella kaukoputkella
Tom Ray vierailulla ESO:n Erittäin suurella kaukoputkella
ESO:n neuvoston puheenjohtaja purjehtimassa
ESO:n neuvoston puheenjohtaja purjehtimassa