Viikon kuva

27. helmikuuta 2017: Kolme vuosikymmentä sitten tähtitieteilijät huomasivat yhden kirkkaimmista supernovista yli 400 vuoteen. Tähtiräjähdys SN 1987A loisti 100 miljoonan auringon voimalla usean kuukauden ajan sen löytämisen jälkeen 23. helmikuuta 1987. SN 1987A oli vuosisatoihin meitä lähin havaittu supernovaräjähdys, sillä se sijaitsee Suuressa Magellanin pilvessä, joka on yksi Linnunradan seuralaisgalakseista, ja siitä tuli nopeasti kaikkien aikojen tutkituin supernova. Viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana yksityiskohtaiset jatkohavainnot sekä maan pinnalla että avaruudessa sijaitsevilla teleskoopeilla ovat antaneet tähtitieteilijöille mahdollisuuden tutkia massiivisen tähden kuolonkorahduksia ennennäkemättömällä tarkkuudella, tähdestä supernovaksi ja siitä supernovan jäännökseksi, mullistaen käsityksemme näistä räjähtävistä tapahtumista. ALMA (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) on vuodesta 2013 asti havainnoinut SN 1987A:n aikaisemmin tutkimattomia puolia mahtavalla herkkyydellään millimetri- ja alimillimetrialueen aallonpituuksilla. Tähtitieteilijät käyttävät ALMA:a supernovan hohtavien jäänteiden havaitsemiseen suurella erotuskyvyllä, tutkien kuinka jäännökset muodostavat valtavia määriä pölyä niiden tähtikantaisän tuottamista uusista alkuaineista. Osa tästä pölystä löytää tiensä tähtienväliseen avaruuteen ja saattaa jonain päivänä toimia aineena, josta tulevat planeetat toisten tähtien ympärillä ...

20. helmikuuta 2017: Tapahtumat alkuräjähdyksen jälkeen olivat niin mullistavia, että ne jättivät pysyvät jäljet kosmoksen kudokseen. Voimme nähdä nämä arvet havaitsemalla maailmankaikkeuden vanhinta valoa. Koska tämä kosmisena taustasäteilynä (CMB, Cosmic Microwave Background) tunnettuna heikkona mikroaaltosäteilynä havaittava valo syntyi lähes 14 miljardia vuotta sitten, se on laajentunut ja täyttää nyt koko kosmoksen havaittavissa olevilla fotoneilla. CMB:tä voidaan käyttää kosmoksen luotaamiseen niin sanotun Sunyaev-Zel’dovich (SZ) -ilmiön avulla, joka havaittiin ensi kertaa 30 vuotta sitten. Havaitsemme CMB:n täällä Maan päällä, kun sen muodostavat mikroaaltofotonit matkaavat avaruuden halki meille asti. Matkallaan meidän luoksemme ne kulkevat suurienergiaisia elektroneja sisältävien galaksijoukkojen halki. Kyseiset elektronit antavat fotoneille pienen energialisäyksen. Näiden lisäpotkun saaneiden fotonien havaitseminen teleskooppiemme avulla on haastavaa, mutta tärkeää. Ne voivat auttaa tähtitieteilijöitä ymmärtämään eräitä maailmankaikkeuden perustavanlaatuisista ominaisuuksista, kuten tiheiden galaksijoukkojen sijainnin ja jakauman. Tämä kuva näyttää Chilessä sijaitsevan ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) ensimmäiset termisen Sunyaev-Zel’dovich (SZ) -ilmiön havainnot (sinisellä). Tähtitieteilijät yhdistivät havaintoaineistoa ALMA:n 7 ja 12 metrin ...

13. helmikuuta 2017: Taivas on täynnä valoilmiöitä, jotka voivat hankaloittaa selkeän kuvan saamista kosmoksesta. Ne luovat turhauttavia haasteita tähtitieteilijöille, mutta tähtivalokuvaajien silmille ne järjestävät varsinaiset karkelot! Tämä tyrmäävä kuva näyttää eläinratavalon aavemaisen hehkun, joka lävistää Linnunradan keskuksen, ja se on täynnä tieteelliset havainnot estäviä pölyn aiheuttamia rakenteita – mutta ne näyttävät niin kauniilta, että niistä on vaikea valittaa. Kuvassa Linnunradan keskusta näyttää olevan musteen kaltaisen, mustan kaasun täyttämä. Tummat, kiemurtelevat tahrat johtuvat itse asiassa vain näkyvän valon puutteesta, sillä valtavat pölypilvet kätkevät kaukaisemmista tähdistä tulevan valon. Samoin kuin pöly voi luoda illuusion pimeydestä, voi se myös luoda illuusion valosta. Tästä on kyse eläinratavalon tapauksessa, joka on taivaalla näkemämme, eläinradan tähdistöjä seuraileva sumea valonauha. Sen aiheuttaa auringonvalon siroaminen kosmisesta pölystä, joka ympäröi sisempää Aurinkokuntaa. Erityisen tarkkasilmäiset katsojat saattavat huomata hienoja rakenteita valonauhan sisällä – huomionarvoista tässä kuvassa on Gegenschein, himmeä elliptinen hehku Auringon vastapisteessä, kuvan vasemmassa osassa. Oikealla puolella horisontista kohoaa eläinratavalon kirkas pylväs, ...

6. helmikuuta 2017: Yli 75 miljoonan valovuoden päässä, Neitsyen tähdistössä (Virgo), sijaitsee NGC 4981 – spiraaligalaksi, jolla on melko räjähtävä menneisyys. William Herschel löysi NGC 4981:n 17. huhtikuuta 1784 ja se dokumentoitiin samantien John Dreyerin uuteen yleiskatalogiin (New General Catalogue). Yli vuosisata myöhemmin, huhtikuun 23. päivä vuonna 1968, kyseinen galaksi päätyi jälleen historiankirjoihin, kun tyypin 1a supernova SN 1968I – kaksoistähtijärjestelmän räjähdys – tapahtui sen sisällä. SN 1968I ei kuitenkaan päätynyt galaksin ainoaksi supernovaksi. Vuosikymmeniä myöhemmin massiivisen tähden ytimen luhistuminen johti supernovaan SN 2007c. Tämän loisteliaan otoksen NGC 4981:sta – missä ei näy yhtään supernovaräjähdystä; kuvassa näkyvä kirkas tähti on etualan tähti – on kuvannut FORS (FOcal Reducer and low dispersion Spectrograph), joka on ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) näkyvän ja lähiultraviolettivalon alueella toimiva spektrografi. FORS on ESO:n instrumenttien yleistyökalu – se kykenee tutkimaan monia erilaisia tähtitieteellisiä kohteita usein eri tavoin ja on vastuussa eräistä mieleenpainuvimmista kuvista, joita VLT:llä on kautta aikojen otettu ...

30. tammikuuta 2017: Tässä kuvassa näkyy ESO:n 3.6 metrin teleskooppi, joka sijaitsee La Sillan observatoriolla Chilessä. Sen yläpuolista yötaivasta hallitsee Kuu, joka loistaa niin kirkkaasti, että värjää taivaan siniseksi! Kuvaa hallitseva elementti on kuitenkin etualan punainen kivi. Sitä koristavat esihistorialliset kaiverrukset – merkit alueen menneisyydestä. La Sillan ympäriltä löytyy useita tämänkaltaisia kaiverruksia, mutta juuri tämä kivi kuuluu alueen runsaimpaan esiintymään. Vuonna 1990 tehtiin kaiverrusten täydellinen valokuva- ja topografinen kartoitus. Kaiverretuissa kivissä kuvataan enimmäkseen kohtauksia, joissa on ihmisiä ja eläimiä, ja niiden lisäksi mystisiä geometrisiä kuvioita. Uskotaan, että näiden kaiverrusten lähde on Pohjois-Chilen ensimmäinen kulttuuri, El Molle. Geologit uskovat, että aikakautemme ensimmäisenä vuosituhantena satoi paljon enemmän kuin nykyisin, minkä ansiosta osa Atacaman autiomaasta pystyi elättämään useita kehittyneitä kulttuureja.

23. tammikuuta 2017: Tässä näemme kuunsirpin nousevan rauhallisen Recidencian ylle ESO:n Paranalin observatoriolla. Myös Venus, aamutähti, on näkyvissä Kuun vieressä taivaalla ja kauempana näkyy havaintoyön jäljiltä rivi hiljaisia ESO:n teleskooppeja. Niin kuin Kuulla, Venuksella on myös vaiheet, vaikka sitä ei voikaan nähdä tämän kuvan pienuuden takia. Näemme Venuksen kiekkona, kun se hiipii Maasta nähtynä Auringon takana – auringonsäteet valaisevat Venuksen Maata kohti osoittavan puolen, jonka kuva näkyy meille sen heijastaman valon ansiosta. Sirppivaihe näkyy, kun Venus ilmestyy Auringon takaa kiertoratansa Maan ja Auringon välissä olevaan osaan. Pikkuhiljaa aina pienempi osa pinnasta on suoraan valaistu Maasta nähtynä. Kun Venus jatkaa marssiaan Auringon ympäri, sirppi hiipuu ja jättää jälkeensä vain pienen auringonvalon valaiseman siivun. Sitten Venus saavuttaa konjunktion ja katoaa näkyvistä ennen ilmestymistään ohuena, mutta kasvavana sirppinä aloittaen vaiheiden kierron taas uudelleen.

16. tammikuuta 2017: Älä erehdy! Tässä ei ole uusi, futuristinen Mars-mönkijä – vaikka Chilen Atacaman autiomaan karu maasto voisi hyvinkin muistuttaa Marsia. Tämä 20 metriä pitkä, 10 metriä leveä ja 28 pyörällä varustettu ajoneuvo on Ottona tunnettu ALMA:n kuljetusajoneuvo kuvattuna kylpemässä Linnunradan kauneuden alla! Kyseinen mammuttimainen kone on rakennettu Saksassa. Se suunniteltiin erityisesti ALMA:n antennien kuljettamiseen operaatioiden tukikeskuksesta, joka on 2900 metrin korkeudella merenpinnasta, Chajnantorin ylätasangolle, joka on noin 5000 metrin korkeudella merenpinnasta, ja antennien liikuttamiseen niiden mahdollisten sijaintipaikkojen välillä. Otto liikauttaa vaa’ankielen 130 tonniin ja antennia kuljettaessaan kykenee kellottamaan huippunopeudekseen 12 kilometriä tunnissa – se ei varmastikaan tule rikkomaan yhtään maanpäällistä nopeusennätystä! Onneksi nopeus ei ole prioriteetti tässä hienovaraisessa prosessissa. Turvallisuus ja tarkkuus ovat tärkeintä. Koostaan ja voimastaan huolimatta tämä kirkkaankeltainen peto kykenee asettamaan antennin paikalleen muutaman millimetrin tarkkuudella, varmistaen, että jokainen antenni on asetettu perustalleen täydellisesti. Eräs ALMA:n vahvuuden luovista tekijöistä on juuri kyky liikuttaa antenneja. Voit nähdä, miten Otto toimii ...

9. tammikuuta 2017: ESO:n viimeisin tähtitiedeleirin teema käsitteli ”näkyvää ja kätkettyä maailmankaikkeutta”. ESO ja sen tiedeviestintäverkosto järjestivät yhteistyössä tiedeopetustapahtumien järjestäjä Sterrenlab:in ja Aostan laakson itsehallintoalueen tähtitieteellisen observatorion (OAVdA) kanssa tämän neljännen ESO:n tähtitiedeleirin aiheenaan maailmankaikkeus usealla aallonpituudella. Leiri järjestettiin välillä 26. joulukuuta 2016 - 1. tammikuuta 2017 Aostan laaksossa Italiassa. Viikon aikana osallistujat – 16-18 vuotiaat lapset ESO:n eri jäsenvaltioista – kuuntelivat luentoja ja tekivät käytännön harjoituksia ja jopa yönaikaisia havaintoja observatorion teleskoopeilla ja havaintolaitteilla. Yhteiset aktiviteetit, talviurheilu ja retket tekivät leiristä omalta osaltaan mieliinpainuvan kokemuksen osallistujille. Eräitä tämän vuoden ohjelman huippuhetkiä olivat spektrografin käyttäminen, ESO:n tähtitieteilijöiden luennot ja retki Matterhornille.

2. tammikuuta 2017: Taivas Chilen Andien yllä ei ole koskaan tylsä – ei edes, kun pilvet tulevat harvinaiselle vierailulle kohokkaan, vyöryn, parven, puuskan tai peitteen muodossa! Tämä kuva 5000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella sijaitsevalta Chajnantorin ylätasangolta, missä sijaitsevat ALMA-observatorion muodostavat 66 antennia, näyttää miten voimakas tuuli ja paksu pilvi lähestyvät auringonlaskun aikaan, tuloksenaan uskomattoman dramaattinen ja leiskuva näkymä. ALMA on Atacama Large Millimeter/submillimeter Array, huippuluokan observatorio, joka tutkii aivan muunlaisia kuin tässä nähtävän kaltaisia pilviä. Tähtitieteilijät käyttävät ALMA:a tutkiakseen molekyylipilviä, jotka ovat valtavia kaasu- ja pölykasaumia ja lämpötilaltaan vain muutaman kymmenen astetta absoluuttisen nollapisteen yläpuolella. Usein nämä tähtienmuodostusalueet ovat tummia ja varjoisia näkyvässä valossa, mutta loistavat kirkkaina millimetri- ja alimillimetrialueen osissa spektriä. Tämän hetken vangitsi filmille ESO:n valokuvalähettiläs Babak Tafreshi hänen osallistuessaan ESO:n Fulldome-retkikuntaan. Retkikunta keräsi loisteliaita kuvia ESO:n Supernova-planetaariota ja vierailijakeskusta varten.

26. joulukuuta 2016: Aurinkokuntamme syntyi valtavasta, alkukantaisesta kaasu- ja pölypilvestä. Suurimmasta osasta pilveä muodostui Aurinko, kun taas ylijäänyt, pyörivä materiakiekko lopulta tiivistyi kiertoradoilla kiertäviksi, nykyään tuntemiksemme ja asuttamiksemme planeetoiksi. Tähtitieteilijät voivat havaita samankaltaisten tapahtumakulkujen etenemistä kosmoksen muiden tähtien ympärillä. Tämä upea Viikon kuva näyttää nuoren tähden HD 163296 ympärillä olevan pyörivän ylijäämäkiekon. Käyttäen Chilessä sijaitsevan ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) havaintokykyä, tähtitieteilijät ovat kyenneet erottamaan kiekon yksityiskohtia, kuten keskustähteä ympäröivät samakeskiset ainerenkaat. ALMA:lla he kykenivät myös mittaamaan kiekon kaasu- ja pölyainesta korkealla resoluutiolla. Tämän aineiston avulla he saattoivat päätellä tärkeitä yksityiskohtia nuoren tähtijärjestelmän muodostumishistoriasta. Renkaiden väliset aukot johtuvat todennäköisesti pölyn katoamisesta ja tähtitieteilijät havaitsivat myös vähemmän kaasua keskimmäisessä ja ulommaisessa aukossa. Sekä pölyn että kaasun häviäminen vihjaa noin Saturnuksen massaisten planeettojen äskettäiseen muodostumiseen, jotka olisivat kovertaneet aukot upouusilla kiertoradoillaan.

19. joulukuuta 2016: Juhlakauden toivotukset koko Euroopan eteläisen observatorion puolesta! Toivotamme teille hyviä juhlapyhiä, upeaa alkua uudelle vuodelle ja hedelmällistä vuotta 2017! Linkit: Joulukortti 2016

12. joulukuuta 2016: Tämä tyrmäävä ilmakuva näyttää ESO:n Paranalin observatoriota ympäröivät kukkulat ja vuoret. Ylhäältä nähtynä kuivan maiseman terävät ja kiviset yksityiskohdat sulavat pois tuoden esiin enemmänkin pehmeästi aaltoilevaa kangasta muistuttavia muotoja. Kuvan yläosassa oikealla näkyvään rakennusten rykelmään kuuluu sekä observatorion perusleiri että Recidencia, mistä Paranalin henkilökunta ja vierailijat voivat etsiä suojaa autiomaan ankarilta olosuhteilta. VISTA-kartoitusteleskooppi sijaitsee observatorion pääasiallisen rakennusryhmän vasemmalla puolella erillään olevissa rakennuksissa. Tämän kuvan otti Gerhard Hüdepohl, joka on yksi ESO:n valokuvalähettiläistä. Hän työskentelee ESO:lla elektroniikkainsinöörinä ja on asunut Chilessä jo vuodesta 1997 työskennellen VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope) Cerro Paranalilla.

5. joulukuuta 2016: Maailmankaikkeuden massiivisimmilla galakseilla on ytimessään supermassiivinen musta aukko. Nämä todella kolossaaliset mustat aukot ahmivat ympäröivää ainetta hämmästyttävällä tahdilla, samalla sylkien valtavia määriä säteilyä ja hohtaen tunnetun maailmankaikkeuden kirkkaimpiin kuuluvina kohteina. Huolimatta niiden valtavasta etäisyydestä Maahan, näitä mustia aukkoja ympäröivät alueet loistavat niin kirkkaasti, että ne näyttävät samankaltaisilta kuin Linnunradan, oman galaksimme, tähdet. Jotkin näistä kohteista, jotka tunnetaan ”tähdenkaltaisina kohteina” (engl. quasi-stellar-objects) tai kvasaareina, ovat hyviä apuvälineitä kosmoksen parempaan ymmärtämiseen. Niiden kaukaisen sijainnin ansiosta meidän teleskooppiemme ja kohteena olevan kvasaarin väliin jää paljon avaruutta. Tämä avaruus ei ole tyhjä; se on täynnä galaksienvälistä ainetta, joka koostuu enimmäkseen kaasupilvistä – niissä on enimmäkseen vetyä ja heliumia, mutta jälkiä on muistakin alkuaineista – jotka imevät kaukaisemmista kohteista tulevaa valoa ja estävät sen saapumisen meille asti. Kirkkaiden kvasaarien lähettämän valon pitää matkata näiden pilvien läpi matkallaan meidän tykö, ja se siis absorboituu osittain. Tämä spektri, jonka on havainnut UVES-havaintolaite ESO:n VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope) ...

28. marraskuuta 2016: Kuivuudestaan kuuluisa Atacaman autiomaa voi vaikuttaa oudolta uintipaikalta – mutta tässä kiehtovassa, ESO:n valokuvalähettilään Petr Horálekin ottamassa kuvassa Kuu vaikuttaa tekevän juuri niin! Alun perin korkealla ollut sirppimäinen Kuu laskeutui hitaasti kirkkaan chileläisen taivaan läpi ennen kuin kohtasi ilmakehän tiheimmät osat juuri horisontin yläpuolella. Siellä alkoi ”harvinainen näytelmä”, sanoi Horálek. Ohut Kuun viipale vääristyi optisesti ”oudoksi, käärmemäiseksi muodoksi”, kun sen valo kulki läpi ilmakerrosten, joiden tiheydet olivat erilaiset eri ilmanpaineiden, lämpötilojen ja kosteuksien vuoksi. Kuu kadotti tasaiset kaarensa ja sen sijaan näytti aaltoilevalta ja värisevältä siksakilta – ”aivan kuin se olisi uinut”. Ilmakehän lähekkäisten kerrosten vaikutus johti Kuun kuvan eri osien erilaiseen taittumiseen sen kadotessa horisontin taakse. Kaikki nämä kuvat on otettu ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä, Tyyntä Valtamerta vastapäätä.

21. marraskuuta 2016: Kun aurinko laskee jälleen yhden päivän päätteeksi La Sillalla, observatorion henkilökunnan jäsenet voivat alkaa tehdä sitä, minkä osaavat parhaiten – havaita ja tutkia yötaivasta! La Silla oli ESO:n ensimmäinen observatorio, ja se on edelleen yksi maailman tuotteliaimmista observatorioista. Tämä valokuva vangitsee auringonvalon viimeiset harvat säteet, tuottaen häikäisevän sekoituksen oranssia, punaista ja keltaista lähellä horisonttia. Vielä silmäänpistävämpiä ovat kuitenkin kirkkaat tähtivanat, jotka piirtyvät ja kaartuvat taivaan halki. Jokainen näistä vanoista muodostuu yksittäisen tähden liikkeestä, jonka pitkä valotusaika vangitsee. Myös ajoneuvot muodostavat valovanoja liikkuessaan ja valaistessaan alueen läpi kulkevien teiden verkoston. Tämän kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Roger Wesson. Pystyäkseen näyttämään sekä iltaruskon että kasvavat tähtivanat samassa kuvassa, Wesson yhdisti 763 kappaletta 20 sekunnin valotuksia, jotka alkoivat noin 40 minuuttia ennen auringonlaskua ja jatkuivat läpi yön.

14. marraskuuta 2016: ALMA (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) sijaitsee korkealla Chajnantorin ylätasangolla Chilessä. ALMA:n rakentaminen alkoi vuonna 2008 ja antennijärjestelmä näki ensivalon 2011. Tähän asti paikalla työskentelevät tähtitieteilijät, insinöörit ja teknikot ovat joutuneet elämään väliaikaisissa konteissa havaintoaseman perusleirissä. He ovat iloisia kuullessaan, että järjestely alkaa olla ohi, kun uuden ALMA Residencian rakentaminen saavuttaa loppuvaiheen. Kun ALMA:n kaikki antennit oli menestyksekkäästi asennettu ylätasangolle, Residencian rakennustyöt alkoivat vuoden 2015 alkupuolella. Se sijaitsee OSF-asemalla (Operations Support Facility, operaatioiden tukikeskus) 3000 metrin korkeudessa, joka on noin 30 kilometrin etäisyydellä ja yli 2000 metriä alempana kuin ALMA, joka taas sijaitsee Andien vuoristossa 5000 metrin korkeudessa. OSF toimii ALMA:n tärkeimpänä perusleirinä koordinoiden kaikkia antennijärjestelmän tieteellisiä aktiviteetteja, hoitaen havaintopaikan päivittäisiä toimintoja ja toimien kaikkien toimijoiden kokoontumiskeskuksena. Tässä kuvassa näkyy vastikään valmistunut Residencian päärakennus, jonka julkisivu on suunniteltu täydentämään ja täydellisesti sulautumaan ympäröivän autiomaamaiseman väreihin ja muotoihin. Rakentamisen tekivät paikalliset chileläiset toimijat, joilla on kokemusta karusta ja eristyneestä sijainnista: Constructora L ...

7. marraskuuta 2016: Tähtitieteilijät kuluttavat aikaansa katselemalla maailmankaikkeutta – ja joskus maailmankaikkeus vaikuttaa tuijottavan takaisin! Tämä kuva, joka on koottu ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) sekä NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopin (Hubble Space Telescope) havaintoaineistoista, näyttää hyvin harvinaisen kosmisen näkymän: vuorovaikuttavan galaksiparin, joka on muodostanut silmän kaltaisen rakenteen. Kuten nimi jo vihjaa, tietyntyyppiset lähikohtaamiset galaksien välillä saavat aikaan muotoja, jotka muistuttavat ihmissilmää. Vaikka tämän kaltaiset galaksien törmäykset eivät ole epätavallisia, vain hyvin harvoja silmän muotoisia tai linssimäisiä rakenteita omaavia galakseja on havaittu. Näiden ilmiöiden harvinaisuus liittyy luultavasti niiden hyvin väliaikaiseen luonteeseen – tällaiset linssimäiset rakenteet ovat olemassa vain joitain kymmeniä miljoonia vuosia, mikä on silmänräpäys galaktisessa elämässä. Nämä kaksi galaksia ovat nimiltään IC 2163 (vasemmalla) ja NGC 2207 (oikealla) – IC 2163 on tämän kuvan linssimäisen rakenteen omaava galaksi. Kaksikko sijaitsee noin 114 miljoonan valovuoden päässä Maasta Ison Koiran tähdistössä (Canis Major). Galaksit ovat pyyhkineet menemään toistensa ohi – hipoen toistensa spiraalihaarojen ulkolaitoja – ...

31. lokakuuta 2016: Tähtitieteilijät ovat ensimmäistä kertaa havainneet nuoren tähden ympärillä olevan pölyisen materiakiekon hajoavan monen tähden järjestelmäksi. Tässä kuvassa on käytetty uusia Chilessä sijaitsevan ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) havaintoja ja se paljastaa parhaillaan käynnissä olevan prosessin! Tähdet muodostuvat kaasusta ja pölystä koostuvista kosmisista pilvistä, kun pilvien harva aine painovoiman ansiosta romahtaa kasaan tiheämmiksi keskuksiksi, jotka vuorostaan vetävät lisää ainetta puoleensa. Sisäänpäin putoava aine muodostaa pyörivän kiekon nuoren tähden ympärille, joka nielee sitä vähitellen. Lopulta nuori tähti kerää riittävästi massaa ja saavuttaa keskuksessaan riittävän lämpötilan ja paineen ydinfuusion alkamiseksi. Tähdet, joilla ei ole kumppania – kuten Aurinko – eivät ole niin yleisiä kuin joskus luulimme. Itse asiassa lähes puolella galaksimme tähdistä on ainakin yksi kumppani ja jotkut niistä ovat vieläkin sosiaalisempia! Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tähdet moninkertaisissa järjestelmissä tuppaavat olemaan joko suhteellisen lähellä toisiaan, noin 500 kertaa Maan ja Auringon välisen matkan (joka tunnetaan termillä tähtitieteellinen yksikkö, Astronomical Unit, AU) etäisyyksillä, ...

24. lokakuuta 2016: Lokakuun 22. päivänä ESO:n Päämaja Garchingissa, Saksassa, avasi ovensa yleisölle. ESO kutsui vierailijat, yhdessä muiden Garchingin tiedekampuksella sijaitsevien laitosten kanssa, saamaan omakohtaista kokemusta sen toiminnasta maailman johtavana maan pinnalta käsin havaitsevan tähtitieteen organisaationa. Jo ennen ovien avautumista klo 11:00 niiden ulkopuolella odotti ihmisiä, jotka olivat innokkaita kokemaan tarjolla olevia eri aktiviteetteja. Yhteensä noin 4000 henkilöä käytti hyväkseen tilaisuuden saada vastauksia kysymyksiinsä kokeneilta tähtitieteilijöiltä, nähdä laitteita toiminnassa, osallistua Päämajan opastettuihin vierailuihin, kuunnella puheita tämän hetken tähtitieteen tutkimuksesta, rakentaa oma komeetta, ja jopa osallistua suoran yhteyden haastatteluihin Chilen Atacaman autiomaassa olevien tähtitieteilijöiden kanssa. Jos osallistuit Avoimien Ovien Päivään 2016 ja otit kuvia, pyydämme sinua jakamaan ne kanssamme ”Your ESO Pictures” -Flickr-ryhmässä.

17. lokakuuta 2016: ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) antennijärjestelmän operaatiokeskus AOS (Array Operations Site), joka sijaitsee noin 5000 metriä merenpinnan yläpuolella, voi ylpeillä ikkunoidensa kautta avautuvilla häikäisevillä näkymillä Atacaman autiomaahan. AOS on ALMA-havaintojärjestelmän jokapäiväisten rutiinioperaatioiden perusleiri ja maailman toiseksi korkeimmalla sijaitseva rakennus. AOS:n tekninen rakennus pitää sisällään myös ALMA:n korrelaattorin – maailman korkeimmalla sijaitsevan supertietokoneen! Tällä korkeudella ilma on niin ohutta, että korrelaattorin tuuletinjärjestelmä vaatii sen jäähdyttämiseen kaksi kertaa niin suuren ilmavirran kuin normaalioloissa. AOS:n teknisen rakennuksen rakentaminen alkoi lokakuussa 2005 ja kaikki työt sen sisäosissa saatiin valmiiksi kesällä 2007. Tässä kuvassa on näkymä rakennuksen ulkopuolelta, kun taas tämä video näyttää ALMA:n rakentamisen aikana otetun ilmakuvan.