Lehdistötiedote

Seitsemäntoista miljoonan euron rahasto eurooppalaisten havaitsemis- ja kuvantamisinnovaatioiden rahoittamiseksi

5. syyskuuta 2018

Uraauurtava ATTRACT-aloite yhdistää maailman johtavat tutkimuslaboratoriot liike-elämän hallintoasiantuntijoiden kanssa muodostaen eurooppalaisen innovaatioekosysteemin, joka kiihdyttää muutosteknologioiden ja niiden kaupallistamisen kehitystä. ESO on kumppani aloitteessa, joka rahoittaa 170 kaupallisesti kehityskelpoista läpimurtoideaa havaitsemisen ja kuvantamisen aloilla sekä pyrkii luomaan tuotteita, palveluita, yrityksiä ja työpaikkoja näihin uusiin havaitsemis- ja kuvantamisteknologioihin perustuen.

Muutoskehityksen laukaisemiseksi ATTRACT-projekti käyttää 17 miljoonaa euroa rahoittaakseen 170 projektia, jotka kehittävät läpimurtoteknologioita havaitsemisen ja kuvantamisen alueilla Euroopassa.

ESO rakentaa ja käyttää sarjaa maailman kehittyneimpiä maan pinnalta havaintoja tekeviä tähtitieteellisiä teleskooppeja ja siten luottaa huippuluokan havaitsemis- ja kuvantamisteknologioihin. ATTRACT:in kumppanina ESO odottaa hyötyvänsä ATTRACT-projektin edistämistä havaintolaiteläpimurroista.

Uuden tieteen kehittäminen läpimurtoinnovaatioita mahdollistaviin teknologioihin tapahtuu usein sattumalta. ATTRACT pyrkii luomaan ja valjastamaan mekanismeja ja pysyvän tuotantolinjan tällaisen muunnoksen saavuttamiseksi järjestelmällisesti," sanoo Henry Chesbrough, joka otti käyttöön termin "avoin innovaatio" (Open Innovation), ja on ATTRACT:in erikoisneuvonantaja. "Verrattuna ongelmaan reagoivia tai mukautuvia ratkaisuja tuottavaan asteittaiseen innovaatioon, läpimurtoinnovaatiota ajaa halu ennakoida syntymässä olevia tai tulevia tarpeita."

ATTRACT:in siemenrahasto on avoin kaikkien eurooppalaisten järjestöjen tutkijoille ja yrittäjille. Hakemusten jättöaika on jo alkanut ja kerää läpimurtoideoita 31.10.2018 asti. Korkean tason itsenäinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokomitea arvioi hakemukset ja valitsee rahoitettavat perustuen yhdistelmään niiden tieteellisiä ansioita, innovaatiovalmiutta ja sosiaalisen vaikuttavuuden kapasiteettia. Onnekkaat hakemukset julkistetaan alkuvuodesta 2019.

ATTRACT:in rahoittamilla 170 läpimurtoprojektilla on yksi vuosi kehittää ideaansa. Tässä vaiheessa yritys- ja innovaatioasiantuntijat ATTRACT:in projektikonsortion Aalto-yliopistosta, EIRMA:sta ja ESADE Business Schoolista auttavat projektityöryhmiä selvittämään kuinka heidän muutosteknologiansa voidaan muuntaa läpimurtoinnovaatioiksi vahvalla markkinakapasiteetilla.

Useimmat tieteelliset edistysaskeleet, tekniset sovellutukset, kaupallisesti hyödynnettävät tuotteet ja syntymässä oleviin yhteiskunnallisiin haasteisiin vastaavat yritykset luottavat havaitsemis- ja kuvantamisteknologioihin jollakin tapaa. ATTRACT:in tukemat muutosinnovaatiot saavat aikaan muutoksia, joilla on todellinen vaikutus ihmisten elämään.

Esimerkkejä tulevista yhteiskunnallisista sovellutuksista voivat olla: kannettavat skannerit avohoitopotilaiden hoitoon, tunnistimet helpottamaan näkövammaisten liikkumista, maanviljelyn tuottavuutta ja energiataloudellisuutta parantavat tunnistinverkostot, seuranta- ja tietohallintotekniikoiden älykkäämpi käyttö tehtaiden tuottavuuden parantamiseksi, parannuksia verkko-opetukseen ja uusia tapoja seurata tarkasti ilmastonmuutosta.

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN:in (Organisation européenne pour la recherche nucléaire) johtama ATTRACT-aloitteen kumppaneita ovat European Molecular Biology Laboratory (EMBL), Euroopan eteläinen observatorio (ESO), European Synchrotron Radiation Facility (ESRF), European XFEL, Institut Laue-Langevin https://www.ill.eu/ (ILL), Aalto-yliopisto, European Industrial Research Management Association (EIRMA) ja ESADE. Aloitetta rahoittaa Euroopan unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma.

Lisätietoa

ATTRACT on uraauurtava aloite, joka tuo yhteen Euroopan perustutkimuksen ja teollisuuden yhteisöt johtamaan seuraavan sukupolven havaitsemis- ja kuvantamisteknologioita. Euroopan unionin Horizon 2020 -ohjelman rahoittama projekti pyrkii auttamaan Euroopan talouden eheyttämistä ja parantamaan ihmisten elämää luomalla tuotteita, palveluita, yrityksiä ja työpaikkoja. Lisätietoja on saatavilla täällä: www.attract-eu.com

Huippuluokan havaitsemis- ja kuvantamisteknologiat muodostavat useiden teollisuudenalojen kulmakiven, mukaanlukien tieto- ja viestintäteknologiat, energia, prosessiteollisuus, teollinen tuotanto, ilmailu, lääketiede, robotiikka, avaruus ja liikenne. Nämä teknologiat muodostavat yhteenlaskettuna yli 100 miljardin euron markkinat (Frost & Sullivan Report, "Top Technologies in Sensors & Control").

  • Lääketieteellisten kuvantamis- ja säteilyilmaisimet muodostavat 21 miljardin euron markkinat vuosittain.
  • Satelliittikuvantaminen on 2 miljardin euron markkina-alue ja sen odotetaan kokevan vuosittaisen 14.2 prosentin kasvun vuosien 2018 ja 2023 välillä.
  • Avoin data saattaa olla arvoltaan yli 2.7 biljoonaa euroa.
  • Tieto- ja viestintätekniikka edustaa 4% EU:n BKT:sta ja käsittää sellaisia teknologioita kuin tuotanto, robottikäsivarret, etäilmaisimet ja optomekaaniset kokoonpanot

Eurooppalainen tutkimus loistaa jo näillä alueilla. ATTRACT-rahoituksen saatavuus kiihdyttää läpimurtoratkaisujen kehittämistä ja parantaa Euroopan tuottoa tieteellisille sijoituksille taltioimalla yksityisten sijoittajien kiinnostuksen. Kyseessä ovat enkelisijoittajat, pääomasijoittajat ja yrityssijoittajat. ATTRACT luo myös useita tapoja, joilla yksityinen pääoma voi osallistua tuloksena syntyvien yritysten tukemiseen muodostaen siten taloudellista kasvua moniksi vuosiksi.

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja ylivoimaisesti maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta, joiden lisäksi Chile toimii laitteistojen sijoitusmaana ja Australia strategisena kumppanina. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla VLT-teleskooppi (Very Large Telescope) ja siihen liittyvä, maailmanlaajuisesti johtava VLTI-interferometri, sekä kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja VST-teleskooppi näkyvän valon aallonpituuksilla. ESO on myös merkittävä kumppani kahdessa Chajnantorin laitteistossa, APEX-teleskoopissa ja ALMA-teleskoopissa, joka on maailman suurin tähtitieteellinen projekti. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT-teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Virginia Mercouri
Media Adviser
Science|Business
Puh.: + 32 489 095 044
Sähköposti: virginia.mercouri@sciencebusiness.net

Anna Alsina Bardagí
Research Impact Manager
ESADE Business School
Puh.: +34 690 957 506
Sähköposti: anna.alsina@esade.edu

Lars Lindberg Christensen
Head of the education and Public Outreach Department
European Southern Observatory
Puh.: +49 89 320 06 761
Matkapuhelin: +49 173 38 72 621
Sähköposti: lars@eso.org

Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1829.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1829fi
Tyyppi:Unspecified : Technology

Kuvat

Breakthrough Detection and Imaging Technology
Breakthrough Detection and Imaging Technology
Englanniksi