Lehdistötiedote

Keski-ikäisten tähtien värikäs kokoontuminen

26. marraskuuta 2014

ESO:n, Chilessä sijaitsevan La Sillan observatorion MPG/ESO 2.2-metrin teleskooppi on taltioinut runsasvärisen kuvan kirkkaasta tähtijoukosta NGC 3532. Jotkin tähdet loistavat yhä kuumaa sinertävää valoa, mutta monet massiivisemmat ovat muuttuneet punaisiksi jättiläisiksi ja hohtavat syvän oransseilla sävyillä.

NGC 3532 on kirkas avoin tähtijoukko, joka sijaitsee noin 1300 valovuoden etäisyydellä Kölin tähdistössä (Carina). Se tunnetaan epävirallisesti Toivomuskaivojoukkona, sillä se muistuttaa kaivoon pudotettuja, hajanaisia hopeakolikoita. Siitä käytetään myös nimeä Jalkapallojoukko, joskin se kuinka asianmukainen nimitys on, riippuu kummalla puolella Atlanttia satut asumaan. Se on saanut nimen ovaalista muodostaan, jota rugbya pelaavissa maissa asuvat saattaisivat pitää rugbypalloa muistuttavana.

Tämä hyvin kirkas tähtijoukko näkyy helposti paljaalla silmällä eteläisellä pallonpuoliskolla. Sen havaitsi ensimmäisenä ranskalainen tähtitieteilijä Nicolas Louis de Lacaille tehdessään havaintoja Etelä-Afrikassa vuonna 1752 ja se luetteloitiin kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1755. Se on yksi koko taivaan näyttävimmistä avoimista tähtijoukoista.

NGC 3532 kattaa taivaan alueen, joka on lähes kaksi kertaa täydenkuun kokoinen. "Useita tyylikkäitä kaksoistähtiä" eteläisessä Afrikassa 1830-luvulla havaitsemassa ollut John Herschel kuvaili sitä kaksoisrunsaaksi tähtijoukoksi. Paljon läheisemänä historiallisena yksityiskohtana mainittakoon, että NGC 3532 oli ensimmäinen NASA:n ja ESA:n Hubblen avaruusteleskoopin havaitsema kohde 20. päivänä toukokuuta 1990.

Tämä tähtien joukko on noin 300 miljoonaa vuotta vanha. Siten se on keski-ikäinen tähtijoukkojen mittapuun mukaan [1]. Joukon keskimassaisina alkunsa saaneet tähdet loistavat yhä kirkkaina sinivalkoista valoa, mutta massiivisemmat ovat jo käyttäneet loppuun vetyvarastonsa ja niistä on tullut punaisia jättiläistähtiä. Tämän seurauksena tähtijoukossa on runsaasti sekä sinisiä että oransseja tähtiä. Alkuperäisen joukon kaikkein massiivisimmat tähdet ovat jo käyneet läpi lyhyen mutta kirkkaan elämänsä ja räjähtäneet kauan sitten supernovina. Joukossa on myös lukuisia vähemmän silmiinpistäviä, himmeämpiä ja pienempimassaisia tähtiä, joilla on pitkä elämä ja jotka loistavat keltaisen ja punaisen sävyin. NGC 3532 koostuu kaikkiaan noin 400 tähdestä.

Taustataivas tässä hyvin tiheässä alueessa Linnunrataa on hyvin täynnä tähtiä. Jonkin verran punaisena hohtavaa kaasua on myös näkyvissä, samoin kuin tomun hienovaraisia linjoja, jotka estävät etäisempiä tähtiä näkymästä. Nämä eivät luultavasti liity tähtijoukkoon mitenkään, sillä se on riittävän vanha, jotta se on ehtinyt siivota kaiken materian ympäristöstään kauan sitten.

Tämä kuva tähtijoukosta NGC 3532 otettiin ESO:n La Sillan observatorion Wide Field Imager -havaintolaitteella helmikuussa 2013.

Lisähuomiot

[1] Monia kertoja Aurinkoa massiivisemmat tähdet elävät vain joitakin miljoonia vuosia, kun Auringon odotetaan puolestaan elävän noin kymmenen miljardia vuotta ja pienimassaisten tähtien elinajan oletetaan olevan satoja miljardeja vuosia, mikä on paljon pitemään kuin maailmankaikkeuden tähänastinen ikä.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 39-metrin kokoista optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Richard Hook
ESO, Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1439.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1439fi
Nimi:NGC 3532
Tyyppi:Milky Way : Star : Grouping : Cluster : Open
Facility:MPG/ESO 2.2-metre telescope
Instruments:WFI

Kuvat

The colourful star cluster NGC 3532
The colourful star cluster NGC 3532
Englanniksi
The location of the bright star cluster NGC 3532 in the constellation of Carina
The location of the bright star cluster NGC 3532 in the constellation of Carina
Englanniksi
Wide-field view of the sky around the bright star cluster NGC 3532
Wide-field view of the sky around the bright star cluster NGC 3532
Englanniksi

Videot

Zooming in on the colourful star cluster NGC 3532
Zooming in on the colourful star cluster NGC 3532
Englanniksi
The colourful star cluster NGC 3532
The colourful star cluster NGC 3532
Englanniksi
Panning across the colourful star cluster NGC 3532
Panning across the colourful star cluster NGC 3532
Englanniksi